Tuesday, January 31, 2006

¤¤¤ Teemat 9 ja 10 ¤¤¤

Viimisiä viedään.

Teema ysistä voin sanoo suoraan etten osaa sanoa mitään tohon! Kun en tiedä yrityksen sisäisestä merkkinoinnista niin ei voi sanoa että se mhun vaikuttais.

Viiminen BlöööGGGGI!!!

Kyllä tässä on selkeästi menty asiakassuhteen kehittymisasteiden mukaisesti jokseenkin eteenpäin. Olin suspekti silloin kun olin hankkimassa uutta vahvistinta, sitten musta tuli ensiostaja. Tässä kun kerran on vuosia käyttänyt merkkia niin on saavutettu semmoinen kehitysaste saavutettu että musta on tullut asiakas joka meinaa ostaa uudelleenkin saman valmistajan tuotteita kun kerran tiedän niiden olevan laadukkaita ja kestäviä!! Eli siis voisi kai sanoa että ovat saaneet minusta "kanta-asiakkaan" ja "Suosittelijan" .

Eli ei se joka näitä on miettinnyt, tutkinut ja kehitellyt näitä teorioita väärässä ole ollut!!


…kahdeksantena päivänä Jumala lähti surffaamaan.
- Seinäkirjoitus

Se on soronoo sanoo tää ja ottaa rennosti !! Kiitos, anteeksi ja näkemiin !!!
++!! JahWoll BloGgeThemeX # Se7eN !!++

Miten niin viimisen illan ihmeitä ??

Hinnoittelupolitiikasta sanoisin kyseisen tuotteen osalta, että siinä sovelletaan merkin ja laadun edellyttämää hinnoittelupolitiikkaa. Tämä Onkyo merkki ei todellakaan ole halvimmasta päästä mutta se ei suinkaan tarkoita että se olisi myöskään kallein.

Hintahaarukka heiluu n.500- 1000 euron paikkeilla (kotiteatterivahvistimet) . Plus miinus joitain satoja. Muut tuotteet ovat sitten eri hintaisia. Ja kokonaiset kotiteatterikokonaisuudet ovat sitten jo aika huikean hintaisia.
Eli kyllä ihan tavallinenkin pulliainen saa tuommoisen ostettua jos meinaa satsata laatuun ja kestävyyteen!

Minun kohdalla ainakaan ei tuo hinta paljoa pelota. 1000 euroa olen valmis maksamaan hyvästä ja laadukkaasta vahvistimesta. Siihen sitten kasataan osa osalta päälle omia tarpeita vastaava kotiteatteri kokonaisuus.

Mielipiteeni on selvä - älä sekoita minua tosiasioilla. -Seinäkirjoitus


!!!! Blööög Äfter BlööG ** Blöög TheMeX nyymerö Åtta...siis vissiin kasi !!

Kätevästi käsillä ??

No suomesta ei kyseessä olevaa merkkiä vissin ihan joka kaupasta löydy valikoimista. Hyvinvarustetuista Kodinkoneliikkeistä kyllä joitain malleja saattaa löytyä!
Hi-Fi erikoisliikkeistä sitten voisin melkeen sanoa että varmasti löytyy. Tavallisesta kodin anttilasta ei löydy, mutta kun menee hyvään mustaanpörssiin niin siellä olen nähnyt joskus. Expertti, Veikko ja muut kunnon liikeet kyllä tietävät tätä merkkä pitää valikoimissaan.

Eli sanoisin kumminkin että tuote on kätevästi käsillä. Ei tarttee koko suomee ettiä jotta löytää. En tiedä että mikä on saatavuus ihan uusimmilla malleilla. Mutta niiden hinta ainakin on täällä aika korkealla.


Älä opeta sikaa laulamaan. Tuhlaat aikaasi ja kyllästytät sikaa. - Seinäkirjoitus
++!! BloGGi TheMeX SeX !!++

Nyt meikä on päässy kuurenteen teemaan ja pitäs ruveta miettimään markkinointiviestintää!!

Jaa että vetää hiljaaseksi kun tää tuote on semmonen et ei tätä oikein mainosteta eikä markkinoida suomessa oikeestaan ollenkaan. Ja kun en japanissa ole asunut tai muualla maailmassa niin en oikeen osaa so
veltaa tietämääni noihin markkinointiviestinnän eri muotoja.

Mutta luulisinkin että täällä pienemmissä maissa se menee suusta suuhun menetelmällä tuo merkki !! Myyjät tunte merkin ja osaavat sitä markkinoida eteenpäin. Ne joilla on tämän valmistajan tekemiä tuotteita osaavat sitten omalta osaltaan markkinoida eteenpäin toisille jotka ovat asiasta kiinnostuneita. Tai ovat hankkimassa kotiinsa laadukasta äänentoistoa.

Mutta siitä sitten voikin päätellä että menee tämän tuotteen markkinointi niille perille jotka sitä tarvitsevat. Kun segmentti on keskittynyt niihin joilla on halua tai varaa sijoittaa kunnon laitteisiin niin kyllä he siitä myöskin saavat tietää jos eivät jo tiedä!!



Niin ...no näitten markkinointistrategia saataakin olla tämmönen. Ja siitä päätellen varmasti toimiva!!



Ympyrän pitää olla pyöreä, myös nurkista. - Seinäkirjoitus



!! Teema #5 In Da House !!

Tästä teemasta en usko paljoo saavani irti.

Kun tässä miettii niin on tuo kolmikerrosmalli pikkasen vieras käsite. No mutta sen verran osaa sanoa että Onkyo on kyllä jo valmis brandi. Tunnettu maailmalla ja kotiteatterijärjestelmien edelläkävijä ja kehittäjä.

Asiaan vähemmän perehtynyt ei välttämättä merkkiä tunne mutta kun menet melkeen mihin tahansa kodinkone tai Hi-Fi liikkeeseen kysymään että mitä merkkiä suosittelisitte niin yksi kolmesta on melko varmasti Onkyo jos kyseessä on ammattitaitoinen ja asiasta tietävä asiakaspalvelija.

Kuivuuuu....Kuivuuu.......

Minkälainen brandi on Onkyo?

No mun käsityksen mukaan Onkyolla on varsin vahva brandi maailmanmarkkinoilla. Hyvän maineen omaava, luotettava, kestävä ja huippulaatu kertovat varmasti omaa kieltään !!

Tiestikö, että 50 % kettujen viisaudesta perustuu kanojen tyhmyyteen. - Seinäkirjoitus -


Tuesday, January 24, 2006


Hellou hellou kanssabloggailijat !! Blogiteema #4 !!



Viime kerralla päästiin raapaisemaan oman mielenkiintoni aihetta. Kyseessä oli tuolloin elokuvat ja n
iitten nauttiminen teatteritason äänillä kotonakin. Nyt sitten ajattelin syventyä kyseessä olevan kotitetterijärjestelmien valmistajaan nimittäin Onkyo brandiin!!

Tämä Japanilainen suuryritys sai alkunsa 1946 Osaka Denki nimisen jampan johdolla. Tuolloin yrityksen visio oli levittää musiikin ra
uhoittavat ja iloiset ominaisuudet kaikille maailmassa. Alusta asti Onkyo toimi innovaattorina ja sai pian kohta olevan suuren maailmanluokan brandin nimen tarkoittamaan synonyymiä sanoille äänellinen loisto ja huippuluokan äänentoisto. Tänä päivänä Onkyo on edelleen alansa huippuja melkein ainoana huippuluokan kilpailijana tietääkseni on Harman Kardon.

Pitkän matkaa on tultu jostain -60 luvulta jolloin Onkyon kotistereot näyttivät tuolta -->>


Tänä päivänä on kotiteatterin koko ja ulkonäkökin mennyt jokseenkin tähän suuntaan. Kokonainen kotiteatterisysteemi mahtuu pieneen tilaan ja on kaunis katsoakin. Sen lisäksi että pitää olla kunnon vahvistin ja laitteet jolla toistaa elokuvia ja ääntä, pitää olla niitä tukemassa kunnon kaiutinjärjestelmä. Johon saa tänäkin päivänä laitettua helposti tuhansia euroja kiinni jos haluaa. Tosin jos ei ole tosi Hi-Fi:sti niin ei kannata tuhlata enempää rahaa noihin laatikoihin joista ääni tulee ulos. Ei ole järkeä maksaa vaikka 2000€ yhdestä kaiuttimesta jos ei tosissaan ymmärrä millä tasolla ääni kulkee ja miten sitä säätää tilan mukaan jossa sitä käytetään. Tavalliselle pulliaiselle riittää muutaman sata euroa maksava kaiutinjärjestelmä.

Kuluttajapersoona jota käsitellään, tässä tapauksessa minä itse on myöskin Onkyon asiakas. Ostin n. 4 vuotta sitten tämän Onkyo merkkisen kotiteatterivahvistimen joka oli sillä hetkellä huipputasoa ja maksoi muutama tuhat markkaa. Tänä päivänäkin palvelee moitteettomasti vaikka ei olekaan enää kehityksen tasalla. Nyt mennään kotiteattereissakin jo 7.1 ja 8.1 järjestelmissä kun taas omani on vain 5.1 järjestelmä. No kyllä tälläkin kuuntelee =)

Onkyon segmenttiin kuuluvat kaikki jotka haluavat nauttia huippuluokan äänistä kotonakin. Niin musiikin kuin elokuvienkin kanssa. Koko maailma. Kannattaa kumminkin ostaa semmonen vahvistin ja laiteet jotka kestää ehjänä muutaman vuoden ettei ne mee hajalle heti kun takuuaika menee umpeen. Laadusta saa maksaa. Sanoisin että nuoret aikuiset ja siitä vanhemmat Hi-Fistit jotka haluavat nauttia kunnon äänentoistosta ja on halua sijoittaa muutama euro enemmän tähän nautintoon kuuluvat kohderyhmään johon Onkyo tähtää. Tämä on tietysti oma arvioni mene ja tiedä mitä niillä siellä Japanissa liikkuu korvien välissä.

Loppuun vähän mietittävää. Persoona haihtuu....musiikki valtaa mielen...ihminen katoaa...Tiedätkö kuka olet?? Mitä kuuntelet, mitä katsot?? Silmät ja korvat ovat yhteydessä toisiinsa, Ilman toista ei toinen ole kokonainen. Näet kuvan mutta kuuletko äänen..vai kuuletko mutta et kuuntele. Katsot mutta näetkö todella mitä sinulle näytetään ? Kun ääni ja kuva on harmoniassa ja yhteydessä toisiinsa syntyy täydellinen nautinto.

Miksi olla vaikea, kun vähällä vaivalla voi olla täysin mahdoton? - Seinäkirjoitus

Pro Fiilis Kiitää ja kumartaa tästäkin turhuuteen käytetystä ajasta jonka luulit viettäneesi tämän blogin lukemiseen. Vai vietitkö? Todellisuus on näkijän päässä. Totuus on tuolla jossain.

Wednesday, December 07, 2005



!!! 3. Pro Teema !!!

Täällä sitä taas ollaan pohtimassa syntyjä syviä. Minä kuluttajana. Hmm... Otetaan nyt vaikka kodin elektroniikka. Sitä tulee kotiin kerättya kaiken maailman kodin elektroniikkaa sitä mukaa kun rahaa saa. Viihde elektroniikka on oltava kohdillaan jotta voi tuhlata rahaa toiseen lempi kategoriaan eli DVD elokuviin.

Minä kuluttajana kuulun siihen materialistiseen ryhmään. Uskon että raha on luotu kiertämään, en näe suurempaa järkeä säästää kaikkea rahaa pankkiin ja hautoa niitä siellä hamaan loppuun asti. Tämän päivän elämä täällä planeetalla on kuitenkin semmosta, että lähtö voi olla lähellä hetkena minä hyvänsä. Mitäs silloin auttaa enää jos on koko omaisuutensa tallettanut pankkiin? En nyt meinaa sitä että kaikki pitää nyt ja heti tuhlata kun sitä tilille pitkään raadettujen työviikkojen jälkeen rapsahtaa. Vaan sitä että kerran täällä eletään niin eletään leveesti, tai ainakin niin leveesti kun omat varat riittää. =)

Teen heräteostoksia, teen harkittuja hankintoja teen tarpeellisiakin hankintoja silloin tällöin. On kivaa mennä kauppaan ja nähdä jotain hyllylla ja napata se saman tien mukaan. Siitä tulee hyvä olo. Olen siis myöskin hedonisti, on kiva hemmitella itseään välillä. Esim. Anttilan mainos tulee kotiin ja siellä taas mainostetaan mitä elokuvia on tällä kertaa tarjouksessa. Hmm.. heti ekana lähimpaan anttilaan ja ostamaan.

<-- Aijaijai...Siinä on sitten kotiteatteria. Kotonakin on kiva nauttia elokuvista teatteritason äänillä. Musiikkikin kuulostaa pikkasen erilaiselta kunnon laitteilla kuin jostain pienesta "GhettoBlasterista." Nautin musiikista ja elokuvista, niiden parissa on mukava rentoutua iltamyöhäisellä ja olla ajattelematta mitään erikoisempaa. Kuten esimerkiksi koulua. Nämä ovat olleet osana elämääni jo lapsuudesta asti. Varhaisimpia lapsuusmuistoja on telkkarin kanssa tehty lähempi tuttavuus jo ihan kakarana kun mutsi oli illalla duunissa niin minä poika kattelin siihen aikaan kaupungin keskustassa asustellessamme meillä näkynyttä Sky Channel kanavaa ja englannin kielisiä piirrettyjä. Systerin kanssa oli kiva kattoa vanhoja musta-valko kauhuelokuvia. Kiitän elokuvia ja englanninkielisiä piirrettyjä tämän päivän englanninkielentaidosta. Siihen aikaan kun ei vielä "raiskattu" elokuvia ja piirrettyjä tänä päivänän nuorten kielitaitoa tuhoavalla dubbaamisella. Se on hanurista.

Tjaa no takaisin asiaan tälläkin hetkellä telkkaristani tulee hyvä elokuva jota tukemassa ajan kanssa ja hartaasti rakennettu kotiteatteri johon on euroja upotettu muutamia.

Joskus junnuna halusin perustaa leffa liikkeen. En perustanut, musta tuli kokki ja nyt opiskelemassa SLK:ssa. Rakkaus elokuviin ja kodin elektroniikkaan on kuitenkin säilynyt. Pari vuotta niin on aika varmaan päivittää oma kotiteatteri ja silloin on suotavaa että jossain osuu markkinointi kohdilleen ja löydän vaatimukseni täyttävän kokoonpanon.

!!! Viva Los Lorbelos !!!

Tämän enempää en päästäni saa puserrettua tällä kertaa. Ensi kerralla enemmän absinttia naamariin ja luova runosuoni taas puhkeaa tulivuorimaisella voimalla näppäimistölleni. ?!?!?! Siis häh...Tai sitten ei...!!!

Loppusanat...

Onko meidän pakko löytää ratkaisu? Emmekö voisi vain nauttia ongelmasta jonkin aikaa? - Seinäkirjoitus


!!! 3. Pro Teema !!!

Täällä sitä taas ollaan pohtimassa syntyjä syviä. Minä kuluttajana. Hmm... Otetaan nyt vaikka kodin elektroniikka. Sitä tulee kotiin kerättya kaiken maailman kodin elektroniikkaa sitä mukaa kun rahaa saa. Viihde elektroniikka on oltava kohdillaan jotta voi tuhlata rahaa toiseen lempi kategoriaan eli DVD elokuviin.

Minä kuluttajana kuulun siihen materialistiseen ryhmään. Uskon että raha on luotu kiertämään, en näe suurempaa järkeä säästää kaikkea rahaa pankkiin ja hautoa niitä siellä hamaan loppuun asti. Tämän päivän elämä täällä planeetalla on kuitenkin semmosta, että lähtö voi olla lähellä hetkena minä hyvänsä. Mitäs silloin auttaa enää jos on koko omaisuutensa tallettanut pankkiin? En nyt meinaa sitä että kaikki pitää nyt ja heti tuhlata kun sitä tilille pitkään raadettujen työviikkojen jälkeen rapsahtaa. Vaan sitä että kerran täällä eletään niin eletään leveesti, tai ainakin niin leveesti kun omat varat riittää. =)

Teen heräteostoksia, teen harkittuja hankintoja teen tarpeellisiakin hankintoja silloin tällöin. On kivaa mennä kauppaan ja nähdä jotain hyllylla ja napata se saman tien mukaan. Siitä tulee hyvä olo. Olen siis myöskin hedonisti, on kiva hemmitella itseään välillä. Esim. Anttilan mainos tulee kotiin ja siellä taas mainostetaan mitä elokuvia on tällä kertaa tarjouksessa. Hmm.. heti ekana lähimpaan anttilaan ja ostamaan.

<-- Aijaijai...Siinä on sitten kotiteatteria. Kotonakin on kiva nauttia elokuvista teatteritason äänillä. Musiikkikin kuulostaa pikkasen erilaiselta kunnon laitteilla kuin jostain pienesta "GhettoBlasterista." Nautin musiikista ja elokuvista, niiden parissa on mukava rentoutua iltamyöhäisellä ja olla ajattelematta mitään erikoisempaa. Kuten esimerkiksi koulua. Nämä ovat olleet osana elämääni jo lapsuudesta asti. Varhaisimpia lapsuusmuistoja on telkkarin kanssa tehty lähempi tuttavuus jo ihan kakarana kun mutsi oli illalla duunissa niin minä poika kattelin siihen aikaan kaupungin keskustassa asustellessamme meillä näkynyttä Sky Channel kanavaa ja englannin kielisiä piirrettyjä. Systerin kanssa oli kiva kattoa vanhoja musta-valko kauhuelokuvia. Kiitän elokuvia ja englanninkielisiä piirrettyjä tämän päivän englanninkielentaidosta. Siihen aikaan kun ei vielä "raiskattu" elokuvia ja piirrettyjä tänä päivänän nuorten kielitaitoa tuhoavalla dubbaamisella. Se on hanurista. Tjaa no takaisin asiaan tälläkin hetkellä telkkaristani tulee hyvä elokuva jota tukemassa ajan kanssa ja hartaasti rakennettu kotiteatteri johon on euroja upotettu muutamia. Joskus junnuna halusin perustaa leffa liikkeen. En perustanut, musta tuli kokki ja nyt opiskelemassa SLK:ssa. Rakkaus elokuviin ja kodin elektroniikkaan on kuitenkin säilynyt. Pari vuotta niin on aika varmaan päivittää oma kotiteatteri ja silloin on suotavaa että jossain osuu markkinointi kohdilleen ja löydän vaatimukseni täyttävän kokoonpanon. !!! Viva Los Lorbelos !!! Tämän enempää en päästäni saa puserrettua tällä kertaa. Ensi kerralla enemmän absinttia naamariin ja luova runosuoni taas puhkeaa tulivuorimaisella voimalla näppäimistölleni. ?!?!?! Siis häh...Tai sitten ei...!!! Loppusanat... Onko meidän pakko löytää ratkaisu? Emmekö voisi vain nauttia ongelmasta jonkin aikaa? - Seinäkirjoitus

Tuesday, November 22, 2005

HrHrHrHr....TEEMA 1....HrHrHrHr

Joooos en aivan väärin muista niin teema1 oli jotain Minä ja markkinointi tyyppinen !! Eli pohtin tässä sitten markkinoinnin vaikutusta elämääni.

Perimmäinen kysymys..Voiko kukaan teistä rehellisesti koskaan sanoa että markkinointi ei olisi vaikuttanut teidän elämäänne? Vastaan teidän puolestanne, ETTE!!! Tavalla tai toisella se on väkisin osa jokaisen ihmisen elämää halusi sitä tai ei. On siinä joku joskus keksinyt s
emmosen jutun ku markkinointi että ei varmaan silloin tiennyt mitä se toisi tullessaan.

Mä ainakin myönnän rehellisesti että markkinointi vaikuttaa jollain tavalla mun elämääni joka päivä. Katon telkkaria siellä saattaa olla jotain kiinnostavaa, kuuntelen radiota joku sielläkin markkinoi jotain tavaraa.

Menen frendin kanssa kahville ja juttelemaan niitä näitä niin yllätys yllätys, joko itse tai kaverini siinä keskustelun lomassa tietämättään suoramarkkinoi kaverille jotain tavaraa tai palvelua josta on itse pitänyt. Eli siinä tapauksessa näkisin että on onnistunut kyseessä olevan yrityksen tuote tai palvelu markkinoimaan itsensä minulle tai kaverilleni. Näin se homma etenee. Mun ostopäätöksiin vaikuttaa kyllä joskus mainokset ja tavaratalojen mainoslehdet.

Olen materialisti, ja raha on luotu kierrätettäväksi, kerran täällä vaan eletään niin eletään leveästi. Minun mielestä ni on siis hyvä asia että markkinoidaan tuotteita ja palveluita TIETTYYN pisteeseen asti. Siihen asti markkinointi on ok kunnes se rupeaa loukkaamaan omaa yksityisyyttä ja rauhaa.

Kun olet markkinoinnin "uhri" vapaasta tahdostasi niin mielummin sitten marssit kauppaan ja ostat vaikka Nahkaruoskan kuin, että joku soittaa sinulle keskellä työpäivää ja Kyselee että "No mimmostahan nahkaruoskaa teillä kotona käytetään ja paljonko maksoi, meillä olisi tällä sitten tämmöistä...TUUT TUUUT TUUT !!!! EI KIITOS ...tommonen markkinointi ärsyttää. Nuo ikuinen riesa puhelin markkinoijat voitais pistää kilon paloiksi ja lähettää kuuhun pikkuselle etelänmatkalle! Mulle ei V****illa!

No takasin asiaan, tai no mitäs tässä enää hapattamaan kyllä tosta jo selviää miten markkinointi vaikuttaa mun elämässä. Onnea vaan teille valitsemallanne tiellä mä jatkan tällä!! xD

Hellikää läheisiänne...Muistakaa että elämässä on muutakin kuin huolia...!!!! OLUT JA NAISET MEINAAN !!! Muehehehehhehe...... I`ll Be BACK....(sorry) xD

Niin Että TEEMA2 ?!?!

Bang Bang People!!!!

Mitäs mitäs...No otetaampa nyt syyniin vaikka toi Saunalahti. Minulla on saunalahden puhelin littymä, oikeastaan jo kolmas saman tarjoajan liittymä. Aina kun tulee uusi ja halvempi niin siihen mennnään se on nykyään niin vaivatonta.

Tjaa että sitten tosta markkinointiympäristöstä. No niin saunalahtihan on kovasti panostanut mainontaan eri medioissa. Sanoisin että niistä vaikuttavin on tuo vuosikymmeniä ihmisiä ihastuttanut ja vihastuttanut näköratio eli TÖLLÖ näin suomalaisittan viskattuna!!

Saunalahti toki mainostaa monella muullakin taholla kuten lehdissä radiossa kadunvarsimainoksissa, julkisissa kulkuvälineissäkin. WC:ssä en ole noihin vielä törmännyt mutta mikäs ei sinne postatessa? Oon mä törmänny K*silaarillakin mainokseen. Siinä mainostettiin miehen virtsankarkailuun jotain lääkettä jne.

Saunalahtihan sai kovasti kritiikkiä alkutaipaleellaan asiakaspalvelusta ja muista palveluista. Tästä oppineena he ottivat toden teolla itseään niskasta kiinni ja tänä päivänä saunalahti on luotettava palveluntarjoaja. Miksi muuten elisa sen ostaisi.

Markkinoidaan siis saunalahtea Wc:ssä lehdissa tai netissä, ei ole väliä. Jos edes joka 100 joka näkee jossain mainoksen liittyisi saunalahdelle on sekin jo huomattavaa voittoa. En mä tierä onko tää ees mitään oleellista pohdintaa tähän teemaan liittyen mutta parhaani paukutan tässä tenniskyynerpää huutaa venäläistä ruislimppua!!!! Oppikirjaa kun en omista niin paneudun asiaan omalla tavallani. I DID IT MYYYYYY WÄYYYYYYY!!!!!


Internet on erikoinen virtuaalinen ja vuorovaikutteinen markkinointiympäristö, jossa vanhoilla eväillä on vaikea pärjätä. Internet on yhtäaikaa media ja markkinapaikka. Kuluttajat ovat aktiivisia ja he voivat kontrolloida viestinnän sisältöä. Internetin poikkeuksellinen luonne tuntuu edellyttävän uutta markkinoinnin ajattelua ja käsitteistöä. Tuollakin se saunalahti kovasti on esillä, jos ei muuten niin omilla sivuillaan. =)


No eipä tästä tällä kertaa tämän enempää...PItää nukkua välillä...Sain nyt sentään jotain aikaiseksi tännekin....ASENTO!! LEPO !! HÄRÖILKÄÄ!!!!